torsdag 26 juni 2008

Kiitoskakku
















Tämän kakun tein eräälle henkilölle kiitokseksi siitä että hän on ollut perheellemme ja ennen kaikkea minulle suuri apu kuluneena keväänä kun pojan allergia selvittelyt oli kesken eikä kukaan ollut nukkunut.

Idea marimekon unikosta on ollut jonkin aikaa ja kun lapsuudesta muistin että tällä henkilöllä on ollut paljon marimekkoa kotonaan päätin tehdä tällaisen kakun.

Päällyste on sp:tä ja koristelut marsipaania. Täyte on yksi suosikeistani, eli minttusuklaa ja päärynämousse

2 kommentarer:

  1. Ihana kakku! Voi että olet sitten taitava! Onko kuorrutus sitä vaahtokarkkimassaa?

    SvaraRadera
  2. kiitos! Päällinen on sokerimassaa, on minusta helpompi tehdä ja tulee parempaa jälkeä kuin vaahtokarkkimassasta. Siinä on tomusokeria, liivatetta, valkoista siirappia, glyserolia ja kookos (muukin käy) rasvaa, ja minulla vielä sitruunaesanssia.

    SvaraRadera

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...